Saija työskentelee pääasiassa rehu- ja kivennäismyynnin parissa, tehden myös ruokintasuunnitelmia ja tilakäyntejä, joissa hän kuulostelee ja kartoittaa tilojen tarpeita.

Taustoiltaan Saija tuntee niin tekniikan kuin maatalouden. Häneltä löytyy kokemusta erilaisten prosessien ja laitteiden parista, kuten myös tilatyöntekijänä, lomittajana sekä asiantuntijana ruokinnan- ja tuotannonohjauksessa.

Maataloustieteiden opinnot Helsingin yliopistolla ovat tuoneet Saijan nyt kokonaan maatalouden pariin. Hän on tähän mennessä työskennellyt mm. sikojen, kanojen ja lampaiden parissa, mutta lypsy- ja emolehmät ovat lähimpänä Saijan sydäntä.

Vapaa-ajalla Saijan aika kuluu musiikkiharrastusten, kuten viulunsoiton ja laulamisen, sekä villasukkien neulomisen, sienestyksen ja marjastuksen parissa. Viimeiset 12 vuotta kesät ovat kuluneet myös suojalkapalloa pelaten.

Ottakaahan yhteyttä, jos ja kun tulee mieleen asioita, niin jutellaan ja kehitellään yhdessä niitä eteenpäin. Lantmännen Agro -kauppiailla on uusi Kauppiaalta pellosta ruokintapöytään -konsepti, joka vahvistaa asemaamme kokonaisvaltaisissa ruokintaratkaisuissa rehukaupassa.

Tilakäynneillä tunnistamme navettojen kehitysmahdollisuudet ja tarjoamme räätälöidyt ratkaisut jokaisen tilan tarpeisiin ja tuotantoon.

Ota yhteyttä Saijaan ja sovi tilakäynti!

Saija Lämsä

0445458757

 

karjatilavastaava
Scroll to Top